Tuoreen SKAL Kuljetusbarometrin mukaan kuljetusalan kysyntä näyttää piristyvän, mutta dieselin kallistuminen syö yritysten kannattavuutta.
Kuljetusyritysten odotukset loppuvuoden kuljetusmääristä, ajosuoritteista ja liikevaihdosta ovat parantuneet vuoden takaisesta. Kannattavuusnäkymä on kuitenkin kääntynyt laskuun, kertoo SKAL Kuljetusbarometri 3/2026.
Kuljetusalan liikevaihtoennusteen saldoluku nousi +5,9:ään, kun pitkän ajan keskiarvo on -7,4. Kuljetusyrittäjien arviot syys–joulukuun kuljetusmääristä, ajosuoritteista ja liikevaihdosta ovat parantuneet kolmatta vuotta peräkkäin vuoden 2023 heikkojen lukemien jälkeen.
Myös arviot kuljetuskaluston ja henkilöstön kehityksestä ovat viime vuotta myönteisempiä. Liikevaihdon kasvua selittävät kuitenkin osin kasvaneet kustannukset.
Kannattavuusennusteen saldoluku heikkeni -19,4:ään, kun se oli vuotta aiemmin -18,5. Loppuvuoden kannattavuusodotusten pitkän ajan keskiarvo on -15,9, joten alan näkymä jää selvästi tavanomaista heikommaksi.
”Kustannusten nousu kasvattaa euromääräistä liikevaihtoa, mutta nakertaa samalla kuljetusyritysten kannattavuutta. Polttoaineen hinnan nousu osuu kuljetusyrityksiin rajusti”, sanoo SKALin puheenjohtaja Jari Välikangas.
Kuljetusalan näkymä jää muuta pk-kenttää synkemmäksi
Koko pk-yrityskentässä suhdanneodotukset ovat vahvistuneet varovasti. Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön tuoreessa Pk-yritysbarometrissa suhdanneodotusten saldoluku nousi keväästä yhdeksällä yksiköllä +10. Kannattavuusodotukset jäivät silti pakkaselle.
Kuljetusyritysten kannattavuusodotukset ovat SKALin kyselyn mukaan muuta pk-yrityskenttää selvästi synkemmät.
Dieselin hinnan nousu on vaikeuttanut kuljetusalan tilannetta erityisesti maaliskuusta alkaen. Lähi-idän konfliktin ja polttoainekuljetusten häiriöiden seurauksena energian hintatilanne on jälleen kiristynyt. SKALin mukaan diesel on Suomessa EU-komission hintaseurannassa EU-maiden kalleinta ja 57 senttiä litralta Ruotsia kalliimpaa.
”Nyt on erityisen tärkeää, että poikkeuksellisen korkea energian hinta ei tukahduta myönteistä kehitystä. Kuljetusyritysten pitäisi pystyä käyttämään lisääntyvä työ kannattavan liiketoiminnan ja investointien vahvistamiseen kasvaneiden polttoainekustannusten kattamisen sijaan”, SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.
SKAL esittää toimia kustannusten alentamiseksi
SKAL katsoo, että kuljetusalan kustannustasoa Suomessa tulisi alentaa suhteessa kilpailijamaihin. Järjestö esittää jakeluvelvoitteen ja polttoaineveron alentamista, kuljetusyrityksille suunnattua polttoainetukea sekä ammattidieselin käyttöönoton vauhdittamista.
Lisäksi järjestö esittää pidemmän aikavälin toimia käyttövoimasiirtymän edistämiseksi ja fossiilisesta energiasta riippuvuuden vähentämiseksi.
SKAL tekee kuljetusbarometrikyselyn jäsenilleen kolmesti vuodessa. Koossa on yli vuosikymmenen aikasarja kuljetusyritysten taloudesta ja kuljetusmääristä saldolukuun perustuen. Kysely 3/2026 oli käynnissä 1.- 13.9.2026 ja siihen vastasi 540 kuljetusyrittäjää.




