Raskaalle liikenteelle oma valvontayksikkö
12.01.2018
Teksti Esko Lukkari
Suomeen halutaan perustaa raskaan liikenteen valvontayksikkö. Siihen pitäisi koota poliisin, tullin ja rajavartiolaitoksen raskaan liikenteen valvojat.
Ehdotuksen yksikön perustamisesta on tehnyt liikkuvan poliisin Perinneyhdistys. Se sanoo olevansa erittäin huolestunut siitä, että poliisin raskaan liikenteen valvonta on vähentynyt ja muuttunut yksipuolisemmaksi. Samalla valvonnan laatu on yhdistyksen mukaan heikentynyt.
Huoleen yhtyvät liikkuvan poliisin Perinneyhdistyksen myös raskaan liikenteen kuljettajia edustavat ammattiyhdistysliikkeet, kuljettajien etujärjestöt ja kuljetusyrittäjien etujärjestöt.
Perinneyhdistys katsoo, että raskaan liikenteen valvonnan tehostamiseksi tarvitaan myös koulutusohjelma, jossa Poliisin, Tullin ja Rajavartioston henkilöstölle annettaisiin mahdollisuus kouluttautua ammattitaitoisiksi raskaanliikenteen valvojiksi, jatkokoulutusta unohtamatta.
Aloite valtakunnallisen raskaan liikenteen valvontaryhmän perustamisesta on lähetetty sisäministeriöön, liikenne- ja viestintäministeriöön ja Poliisihallitukseen joulukuun lopulla.
PIKALINKIT
Teollisuuden bioperäisen hiilidioksidin tulppaustukiasetus lausunnolle
POKA:n käyttöönotto etenee Pohjois-Suomessa
Konecranes jatkaa vauhdilla satamalaitteittensa sähköistämistä
Wärtsilän teknologiaa Coscon uusiin jättialuksiin
DHL ja Fortum solmivat sopimuksen sähköautojen akkujen kierrätyksestä
