Päämainos
Verkkokauppa juhlii koronan aikana
Toimitusketjut 03.09. 10:24

Verkkokauppa juhlii koronan aikana

Verkkokauppayhtiö Klarnan mukaan korut ja erotiikkatuotteet käyneet kaupaksi Suomessa.

03.09.2020
Teksti Esko Lukkari

Ruotsalaisen verkkokauppayhtiön Klarnan verkkokauppapulssin mukaan suomalainen verkkokauppa kasvoi keväällä tiukkojen koronarajoitusten aikaan vahvasti, ja myynti on jatkunut hyvänä myös kesän yli.

Verkkokauppapulssi on koostettu Klarnan ostodatasta yli 6 000 suomalaista verkkokaupasta. 

Klarna on perustettu vuonna 2005, sillä on yli 3 000 työntekijää ja se toimii 17 maassa.

Klarna tiedotti asiasta 1.9.

”Vaikka verkkokaupan myynti onkin laskenut hiukan kevään rajusta kasvukaudesta, on selvää, että verkkokauppa on kokenut todellisen pyrähdyksen. Todennäköisesti myös monet heistä, jotka tekivät ensimmäisiä verkko-ostoksiaan keväällä, jatkavat ainakin osittain ostosten tekoaan verkossa. Jos trendi seuraa aiempia vuosia, on todennäköistä, että suomalaisten verkkokauppojen myynti jatkaa kasvuaan taas elokuussa", sanoo tiedotteessa Klarnan Suomen markkinointijohtaja Jannica Nyman.

Suomalaiset käyttivät henkilöä kohden eniten rahaa verkko-ostoksiin Uudellamaalla ja maan pohjoisosissa eli Lapissa, Kainuussa, Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. 

Lisäksi verkkokaupasta ostetaan enemmän pienemmissä kunnissa, kuten Muoniossa, Tammelassa ja Enontekiöllä. Vain neljännes Suomen kahdestakymmenestä suurimmasta kaupungista ostaa enemmän verkossa kuin keskivertosuomalainen.

Autoilu, korut ja erotiikkatuotteet

Alkuvuoteen verrattuna suomalaiset ovat panostaneet kesä-heinäkuussa enemmän autoiluun sekä ostaneet enemmän koruja, laukkuja, kelloja ja aurinkolaseja. Keväällä suurta kasvua nähnyt koti- ja puutarhatuotteiden kategoria kasvoi vielä kesäkuussa. Heinäkuussa sen sijaan eniten kasvaneiden tuotekategorioiden listalle nousi erotiikkatuotteet.

”Ulkomaanmatkailun vähentyminen on todennäköisesti tarkoittanut monille matkabudjetin käyttämistä kotimaassa. Näin ollen ei ole mahdoton ajatus, että osa rahasta on käytetty itsensä hemmotteluun. Tämä voisi myös selittää eroottisten tuotteiden myynnin piristymisen kesällä", Nyman sanoo.

Karkeasti jaoteltuna eteläinen Suomi on kesän aikana panostanut vaatteisiin, jalkineisiin ja elektroniikkaan, kun taas maan keski- ja pohjoisosissa on ostettu autoiluun sekä urheiluun ja vapaa-aikaan liittyviä tuotteita. Nämä tuotekategoriat ovat nostaneet eniten suosiotaan kyseisillä alueilla kesä- ja heinäkuussa verrattuna keskimäärin suomalaisen ostokäyttäytymiseen.

Maanantai suosituin shoppailupäivä

Kesällä arkipäivät maanantaista torstaihin nostivat suosiotaan ostospäivinä verrattuna sunnuntaihin, jotka on yleensä ollut suosituin päivä tehdä verkko-ostoksia. Kesällä suomalaiset tekivät jopa 65 prosenttia enemmän ostoksia maanantaisin verrattuna lauantaihin, joka on verkkokaupan myynnin kannalta viikon huonoin päivä. 

Vuorokaudenajoista eniten suosiotaan nettiostosten tekemisessä nostivat aamuyön tunnit, aikainen aamu ja aamupäivä (03.00–12.00). Myös mobiilissa tehtyjen ostosten määrä on kasvanut kesällä yhdeksällä prosentilla.

Klarnan ostosindeksi, kesä-heinäkuu Indeksi (100) edustaa keskimääräisen suomalaisen ostoksia, ja maakuntien vertailuluvut osoittavat, tehdäänkö kyseisessä maakunnassa keskiarvoa enemmän vai vähemmän verkko-ostoksia.

Maakunta/Ostosindeksi (1.6.–31.7.2020)

Lappi 124

Uusimaa 108

Kainuu 108

Pohjanmaa 106

Keski-Pohjanmaa 102

Pohjois-Pohjanmaa 101

Pohjois-Karjala 97

Kanta-Häme 97

Varsinais-Suomi 97

Keski-Suomi 96

Satakunta 95

Pirkanmaa 94

Kymenlaakso 94

Pohjois-Savo 91

Etelä-Pohjanmaa 90

Etelä-Savo 89

Päijät-Häme 88

Etelä-Karjala 88

Ahvenanmaa 45

Klarna on perustettu vuonna 2005, sillä on yli 3 000 työntekijää ja se toimii 17 maassa

AVAINSANAT

verkkokauppa

JAA