Wärtsilä ohjasi drone-alusta 8 000 kilometrin päästä
11.09.2017
Teksti Heli Satuli
Wärtsilä on toteuttanut onnistuneesti pilottihankkeen, jossa yritys ohjasi Pohjanmerellä sijaitsevaa rahtialusta Kaliforniasta. Alusta kauko-ohjattiin yli 8 000 kilometrin päästä sekä automaattisella paikannusjärjestelmällä että käsiohjaimella. Asiasta uutisoi ensimmäisenä globaaleihin kuljetusketjuihin erikoistunut CIPS-media.
80-metrinen testialus kommunikoi tavanomaisella satelliittitaajuudella. Projektista vastanneen Wärtsilä Marine Solutionsin Andrea Morganten sanoo, että älykkään merenkulun yksi suurimmista esteistä on päästä yli turvallisuus- ja taajuusrajoituksista.
"Tulevaisuuden älykkäissä merenkulun ekosysteemeissä älyalukset ovat yhteydessä älykkäisiin satamiin. Tämä mahdollista nykyistä huomattavasti tehokkaamman resurssien käytön", totesi Morganten.
Wärtsilä on yksi maailman johtavista kauko-ohjattavien alusten kehittäjistä. Useat yritykset testaavat parhaillaan kauko-ohjattavia drone-aluksia, jotka toimivat joko kokonaan tai osittain ilman miehistöä.
Viime vuonna Rolls Roycen johtama tutkimusryhmä hahmotteli kuvan tulevaisuudesta, jossa alukset toimivat täysin autonomisesti ollessaan avomerellä ja muuttuvat kauko-ohjattaviksi saapuessaan satama-alueille.
PIKALINKIT
Kotimainen Defrosta lyö Adbluen pakkaskestävyydessä
Digiroad-järjestelmä siirtyi Väylävirastolta Fintrafficille
Suomi ja Saksa aiejulistukseen vety-yhteistyön kehittämisestä
Helsingin raidelinja 13 sai vuoden ympäristöpalkinnon
S-kaupan robottikuljetuksille menestystä Euroopan laajuisessa logistiikkakilpailussa
