
ABB lähtee mukaan Arctialin alumiinitehdasprojektiin
Kyseessä on ensimmäisestä primäärialumiinin tehtaasta Manner-Euroopassa yli 30 vuoteen.
03.09.2025
Teksti Esko Lukkari
ABB sijoittaa projektiyhtiö Arctialiin ja lähtee yrityskumppanina tekemään esiselvitystä yhtiön uudenalaisesta vähähiilisestä alumiinitehtaasta.
Kotimaisen Arctialin tavoitteena on tehdä investointipäätös tehtaasta vuosien 2026–2027 aikana. Tehdas sijoittuisi joko Kokkolan tai Kruunupyyn alueelle.
Hanke olisi merkittävä lisä Euroopan materiaaliomavaraisuudelle ja alumiinin toimitusketjulle. Sijoituksen tarkempia yksityiskohtia ABB ei julkista. ABB vastaa hankkeen sähköistyksen ja automaation esiselvityksestä.
Yhtiö tiedotti sopimuksesta 15.8.
Arctial on sitoutunut tutkimaan tuotantolaitoksen liiketoimintamahdollisuuksia Kokkolan ja Kruunupyyn alueilla. Selvityksessä arvioidaan tehtaan kaupallisia, ympäristöllisiä, sosiaalisia ja teknisiä tekijöitä.
Euroopassa ei ole alan tehtaita
Kyseessä olisi ensimmäinen primäärialumiinin tuotantolaitos Manner-Euroopassa yli 30 vuoteen. Se vahvistaisi alumiinin tarjontaa, kun sen maailmanlaajuinen kysyntä on suurta muun muassa auto-, elektroniikka-, pakkaus-, ilmailu- ja rakennusteollisuudessa.
Hanke hyödyntäisi vähähiilistä energiaa sekä olemassa olevasta että uudesta uusiutuvan energian infrastruktuurista. Hankkeen toteutus perustuisi tiiviiseen yhteistyöhön paikallisten ja kansainvälisten teollisuuskumppaneiden kanssa.
ABB vastaa sähköistyksen ja automaation toteutettavuuden arvioinnista, joka kattaa muun muassa suuritehoiset tasasuuntaajat, suurjännitekytkimet, muuntajat ja sähköasemat. ABB:n asiantuntijatiimi laatii yhteistyön puitteissa hankkeen alkuvaiheen suunnitelman (FEED), alustavan työpaketin kuvauksen, budjetin ja aikataulun sekä turvallisuusriskien arvioinnin. Tavoitteena on luoda energia- ja resurssitehokkaat, luotettavat ja turvalliset toiminnot.
"Yhteistyö teollisten toimitusketjujen kanssa on keskeinen osa strategiaamme," sanoo tiedotteessa Arctialin toimitusjohtaja Torbjörn Sternsjö.
"Se tuo meille arvokkaita strategisia näkemyksiä, vahvistaa osaamistamme ja avaa uusia verkostoja. Odotamme innolla, mitä voimme saavuttaa yhdessä kumppaneidemme kanssa."
"Olemme mukana Arctialin vähähiilisen alumiinitehdasprojektin alkuvaiheista lähtien, ja tuomme mukanamme paitsi sijoituksen myös vuosikymmenten asiantuntemuksen," sanoo Joachim Braun, ABB:n Process Industries -divisioonan johtaja.
"Olemme saaneet arvokasta ymmärrystä siitä, miten laajasti tämä hanke voi vaikuttaa Euroopan toimitusketjuihin, niin teollisuuden kuin kuluttajienkin näkökulmasta. Uskomme, että teknologinen osaamisemme voi auttaa tekemään tästä visiosta todellisuutta."