Päämainos
Business Finland tukee vetyhankkeita 60 miljoonalla
04.03. 10:27

Business Finland tukee vetyhankkeita 60 miljoonalla

P2X Solutionsin Joensuun laitokselle 60 ja Solar Foodsille Solein-proteiiniin 10 miljoonaa euroa.

04.03.2025
Teksti Esko Lukkari

Business Finland antaa 60 miljoonan euron investointituen P2X Solutionsin uusiutuvan vedyn ja synteettisen metanolin tuotantolaitokselle sekä 10 miljoonan euron lisärahoituksen Solar Foodsille Solein-proteiinin ja sen tuotannon tutkimukseen ja kehitykseen.

Rahoitus myönnettiin EU:n elpymis- ja palautumistukivälineestä (RRF, Recovery and Resilience Facility) Suomen kestävän kasvun ohjelman mukaisesti.

Business Finland tiedotti asiasta 27.2.

Hankkeet ovat saaneet Euroopan komission vety-IPCEI (Important Project of Common European Interest) -statuksen, eli niiden katsotaan ajavan yhteistä etua kiihdyttäen Euroopan vetytaloutta ja vetyarvoketjuja.

Isojen riskien liiketoimintaa

”Vetylaitosinvestointeihin liittyy vielä paljon riskejä niin sääntelyn, teknologian kuin markkinan osalta. Valtiontuki on merkittävässä roolissa, kun ensimmäisiä teollisen kokoluokan vihreän vedyn tuotantolaitoksia toteutetaan. Kilpailijamaiden kasvavien julkisten tukien vuoksi on Suomen rakennettava kilpailuvaltti innovatiivisuudesta sekä yhteistyöstä. Olemmekin panostaneet vetyekosysteemin osiin tavoitteena vedyn mahdollisimman korkean lisäarvon luominen Suomessa”, sanoo tiedotteessa Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noponen.

Suomen hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää vedyn laajamittaista käyttöönottoa niin teollisuudessa kuin raskaassa liikenteessäkin. Hallitus on tehnyt päätöksen, jossa Suomi asettaa tavoitteekseen tuottaa 10 prosenttia Euroopan alueen puhtaasta vedystä eli 1 Mt vuonna 2030.

Vetyklusteri on laatinut teollisuuslähtöisen vetystrategian, jonka mukaan vetytalous voisi tarkoittaa 34 mrd. euroa vuotuista liiketaloudellista vaikutusta ja 60 000 uutta työpaikkaa vuonna 2035. Talousvaikutukset syntyvät sekä suurien investointien myötä että kehitettävien teknologioiden ja palvelujen kautta.

JAA