Päämainos
CapMan sijoittaa Niemi Palveluihin
23.09. 09:02

CapMan sijoittaa Niemi Palveluihin

Yhtiön pääomistajina jatkavat Esa ja Juha Niemi, jotka yhdessä CapManin kanssa tulevat muodostamaan yhtiölle uuden hallituksen.

23.09.2022
Teksti Ilmari Tuomivaara

CapMan Special Situations -rahaston tekemän sijoituksen myötä yhtiön nykyiset osakkaat Ilpo ja Kai Niemi myyvät omistuksensa yhtiössä. Niemi Palveluiden toimitusjohtajana jatkaa 1. syyskuuta aloittanut Timo Seppä.

“Niemi on ylivoimainen brändi Suomessa sekä yritys- että kuluttaja-asiakkaiden keskuudessa. Markkinajohtajana yhtiöllä on hyvät mahdollisuudet laajentaa toimintaansa edelleen. Nyt toteutettava järjestely, yhtiön hallinnon ja johdon vahvistaminen sekä rahastomme tarjoama sijoituskapasiteetti mahdollistavat yhtiön liiketoiminnan kehittämisen ja kasvun vauhdittamisen”, sanoo CapMan Special Situations -tiimin partneri Tuomas Rinne.

“CapManin nyt tekemä sijoitus ja yhtiölle antama panos tekevät Niemi Palveluista entistäkin vahvemman. Yhtiön yli neljänkymmen vuoden taival on vaatinut jatkuvaa uudistumista samalla kun olemme pitäneet kiinni meille kaikkein tärkeimmästä: yksilöllisestä asiakaspalvelusta. Nyt tehtävän järjestelyn avulla meille avautuvat erinomaiset mahdollisuudet syventää yhtiön osaamista edelleen ja jatkaa Niemi Palveluiden menestystarinaa”, sanovat Esa ja Juha Niemi.

CapManin sijoituksen täytäntöönpano edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston luvan.

JAA