Elintarviketeollisuus investoi kapasiteetin korvaamiseen
Vain yhdeksän prosenttia investoinneista kasvattaisi alan tuotantokapasiteettia Suomessa.
31.01.2025
EK:n investointikysely ennustaa elintarviketeollisuuden investointeihin lähes neljänneksen (24 prosentin) kasvua tälle vuodelle.
Elintarviketeollisuuden yritykset aikovat investoida 1,2 miljardia euroa kiinteisiin kohteisiin, kuten koneisiin, laitteisiin ja rakennuksiin. Kasvuun tähtääviä investointeja suunnitellaan huomattavasti vähemmän, vain noin kymmenesosa (9 prosenttia).
Etl tiedotti luvuista 17.1.
Hallitus jarruttaa investointeja
Hallituksen päätökset verotuksen kiristämisestä rasittavat tiedotteen mukaan merkittävästi ruoka- ja juomayritysten tulevaisuuden aikeita.
Alan investoinnit kohdistuisivat entistä enemmän vanhan kapasiteetin korvaamiseen ja sääntelystä aiheutuvien velvoitteiden täyttämiseen.
Vuonna 2024 investointeja tehtiin arviolta 963 miljoonalla eurolla. Vuonna 2023 investoinnit olivat 720 miljoonaa euroa. Tänä vuonna siis yllettäisiin 1,2 miljardiin euroon.
”Kasvaneet investointisuunnitelmat kertovat yritysten tarpeesta päivittää olemassa olevia tuotantolaitoksia ja vastata erilaisiin sääntelyn vaatimuksiin”, Elintarviketeollisuusliiton ekonomisti Bate Ismail sanoo tiedotteessa.
Noin 35 prosenttia elintarvikealan investoinneista aiotaan kohdistaa tänä vuonna nykyisen tuotantokapasiteetin korvaamiseen ja uusimiseen, mikä parantaa myös toiminnan tehokkuutta.
Rationalisointiin investoidaan
Rationalisointiin ja muihin tarkoituksiin menisi 56 prosenttia investoinneista, millä vastataan lisääntyvän sääntelyn ympäristövaatimuksiin ja energiatehokkuuden parantamiseen.
”Sitä vastoin tuotantokapasiteetin lisäämiseen suuntautuisi vain yhdeksän prosenttia investoinneista eli kasvua haetaan lopulta pienemmillä investointimiljoonilla kuin aikaisempina vuosina”, Ismael huomauttaa.
Ismail korostaa, että ennakoitava toimintaympäristö rohkaisee yrityksiä investoimaan. Hallituksen päätökset verotuksen kiristämisestä rasittavat investointihankkeita.