Päämainos
Harvian Tapio Pajuharjusta Kamuxin uusi toimitusjohtaja
18.11. 05:42

Harvian Tapio Pajuharjusta Kamuxin uusi toimitusjohtaja

Kamuxin perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Juha Kalliokoski jättää tehtävän vuoden 2023 alkupuoliskolla.

18.11.2022
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Kamux

KTM Tapio Pajuharju (s. 1963) siirtyy Kamuxille sauna- ja spa-alan toimijasta Harvia Oyj:stä, jonka toimitusjohtajana hän on toiminut vuodesta 2016 alkaen. Ennen Harviaa Pajuharju on toiminut muun muassa Hartwallin ja Lumenen toimitusjohtajana sekä johtavissa tehtävissä Huhtamäki-konsernissa ja makeisvalmistaja Leafilla.

”Kamux on tehnyt pitkän ja ansiokkaan matkan Juhan ja osaavan tiimin johdolla. Odotan innolla pääseväni rakentamaan ja kehittämään tätä oman alansa innovatiivista pioneeria yhdessä hyvän tiimin kanssa. Kamux on luonut jotain ainutlaatuista omalla alallaan ja haluamme viedä sen vielä seuraavalle tasolle”, Pajuharju sanoo.

Juha Kalliokoski perusti Kamuxin vuonna 2003

Kamuxin perustaja Kalliokoski on johtanut yhtiötä sen alusta alkaen. Kamux on tänä aikana kasvanut yhden myymälän yrityksestä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa toimivaksi konserniksi ja Euroopan kolmanneksi suurimmaksi käytettyjen autojen vähittäiskaupaksi. Kamux listautui Nasdaq Helsingin pörssilistalle vuonna 2017, ja vuonna 2021 konsernin liikevaihto oli 937,4 miljoonaa euroa. Juha Kalliokoski on myös yhtiön suurin osakkeenomistaja 14,7 prosentin omistusosuudella.

”Perustaessani Kamuxin 20 vuotta sitten tavoitteeni oli saada elanto perheelleni. Näiden vuosien aikana olemme yhdessä koko henkilöstön ja hallituksen kanssa kehittäneet Kamuxista koko toimialan suunnannäyttäjän, joka tarjoaa kuluttajille helpompaa ja luotettavampaa käytettyjen autojen kauppaa. Olemme kasvaneet ja kansainvälistyneet vauhdilla tulosta tehden, ja olemme nyt jo Euroopan kolmanneksi suurin käytettyjen autojen kauppaan keskittyvä toimija. Voimme olla ylpeitä siitä. Olemme myyneet näiden vuosien aikana yli 400 000 käytettyä autoa. Olen antanut yhtiön eteen kaikkeni ja unelmani on ollut kasvattaa Kamuxista miljardin euron liikevaihtoa tekevä yhtiö, nyt olemme hyvin lähellä sitä", Kalliokoski sanoo ja jatkaa:

"Koen, että nyt on luonteva hetki ottaa askel pois operatiivisesta roolista. Tapiolla on vahvat näytöt liiketoiminnan kasvattamisesta ja skaalaamisesta kansainvälisesti, sekä kyky nähdä autotoimialan uudet mahdollisuudet. Toivotan Tapiolle sydämestäni onnea ja menestystä uuteen tehtävään viedä yhtiö Euroopan kolmosesta ykköseksi."

AVAINSANAT

Kamux

JAA