
Holger Haljand Telia Finlandin toimitusjohtajaksi
Heli Partanen lähtee hyväkuntoisesta yhtiöstä etsimään uusia haasteita.
03.02.2025
Telia Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Holger Haljand 1. helmikuuta alkaen. Haljand on tällä hetkellä Telian Viron toimitusjohtaja, ja hän ollut yhtiön palveluksessa vuodesta 2000 alkaen.
Haljandista tulee Telia Companyn johtoryhmän jäsen. Telia Finlandin nykyinen toimitusjohtaja Heli Partanen jättää yhtiön.
Telia tiedotti asiasta 20.1.
“Holger Haljandin liiketoimintaymmärrys, asiakaslähtöisyys ja ansiot tehokkaiden tiimien ja kasvun rakentamisessa antavat hänelle hyvät edellytykset johtaa Telia Finlandin liiketoimintaa markkinassa, jossa meillä on mahdollisuus vahvistaa asemiamme”, sanoo tiedotteessa Patrik Hofbauer, Telia Companyn toimitusjohtaja.
”Olen otettu tästä mahdollisuudesta siirtyä johtamaan Suomen liiketoimintaa. Yhtiö täyttää tänä vuonna 170 vuotta ja se on keskeinen toimija yhteiskunnan kriittisen digitaalisen infrastruktuurin ja palveluiden rakentajana. Haluan kiittää Heli Partasta hienosta työstä. Telialla on Suomessa vahva pohja, josta on hyvä jatkaa yhtiön kehittämistä”, sanoo Haljand.
”Kuluneiden vuosien aikana olemme toteuttaneet strategiaamme parantamalla merkittävästi liiketoimintamme kannattavuutta yksinkertaistamalla rakennettamme, karsimalla tuoteportfoliotamme ja modernisoimalla verkkojamme. Asiakastyytyväisyys on kuluttaja-asiakkaidemme keskuudessa mittaushistorian korkeimmalla tasolla. Nyt on sopiva hetki minulle siirtyä urallani eteenpäin ja katsoa mitä työelämä Telian ulkopuolella voi minulle tarjota”, sanoo Heli Partanen.