Päämainos
Johanna Lamminen lähtee Gasumista
02.09. 08:16

Johanna Lamminen lähtee Gasumista

Vt. toimitusjohtajaksi talousjohtaja Kai Laitinen. Uuden toimitusjohtaja hakuprosessi käynnissä. 

02.09.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Tomi Parkkonen

Gasum Oy:n toimitusjohtaja Johanna Lamminen jättää yhtiön. Yhtiön hallitus on nimittänyt 1.9.2021 lähtien väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Gasumin nykyisen talousjohtajan Kai Laitisen. Uuden toimitusjohtajan hakuprosessi käynnistyy välittömästi.

”Gasum on viime vuosina uudistunut perinteisestä maakaasun siirto- ja jakeluyhtiöstä pohjoismaiseksi kaasu- ja energiayhtiöksi, jonka tavoitteena on puhtaampi huominen. Suomen maakaasumarkkinat avautuivat vuonna 2020 kilpailulle, minkä valmistelussa Gasum on ollut merkittävässä roolissa. Johannan johdolla yhtiössä on saatu paljon aikaan”, hallituksen puheenjohtaja Elina Engman sanoo yhtiön 1.9. julkaisemassa tiedotteessa.

”Kohti uusia haasteita”

”Johanna Lamminen on vienyt Gasumia eteenpäin näkemyksellisesti ja määrätietoisesti. Haluankin kiittää koko hallituksen puolesta Johannaa lämpimästi hänen panoksestaan Gasumin hyväksi ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää jatkoon”, Engman sanoo. 

”Takana on huikea matka, jota olemme määrätietoisesti kulkeneet yhdessä koko henkilökunnan kanssa. Olemme rakentaneet pohjoismaisen energiayhtiön, joka tuo puhdasta energiaa teollisuudelle, merenkululle ja liikenteelle. Biokaasumarkkinaa sekä kiertotaloutta unohtamatta. Yhtiöllä on selkeä tavoite. Työ on tehty ja nyt on omalta osaltani sopiva aika vaihtaa viestikapulaa ja suunnata kohti uusia haasteita”, Johanna Lamminen sanoo.

Johanna Lamminen on toiminut Gasumin toimitusjohtajana vuodesta 2014. 

Gasumille viime vuosi oli vaikea. Yhtiön liikevaihto oli 412,7 miljoonaa euroa ja liikevaihto laski lähes 52 prosenttia kaasun hinnan pudotessa rajusti. Yhtiön liikevoitto oli -10,1 miljoonaa euroa.

AVAINSANAT

Gasum

JAA