Metsä Group aikoo hyödyntää sellutehtaiden hiilidioksidia
Yhtiö pilotoi ensi vuonna Rauman sellutehtaalla hiilidioksidin talteenottoa ANDRITZin kanssa.
25.09.2024
Teksti Esko Lukkari
Metsä Group aikoo panostaa hiilensidontaan. Tänä syksynä valmistuu yhtiön selvitys, jossa arvioidaan mitä laajamittainen hiilidioksidin talteenotto biotuotetehtaan savukaasuista Metsä Groupille teknologiana ja energiana tarkoittaisi.
Ensi vuonna Metsä Group jo pilotoi Rauman sellutehtaalla hiilidioksidin talteenottoa teknologiayhtiö ANDRITZin kanssa.
Metsä Groupin tuotantolaitoksilla syntyy vuosittain noin 12 miljoonaa tonnia puuperäistä hiilidioksidia, jonka laajamittaisen talteenoton edistämiseen yhtiö panostaa entistä enemmän.
Yhtiö kertoi suunnitelmistaan 27.8.
”Biopohjainen hiilidioksidi on merkittävä, vielä hyödyntämätön sivuvirta, joka voitaisiin ottaa nykyistä paremmin käyttöön teknologian ja markkinoiden kehittyessä”, sanoo tiedotteessa Metsä Groupin hiilidioksidihankkeen uudeksi hankejohtajaksi valittu Kaija Pehu-Lehtonen.
Voisi olla uusi raaka-aine
Jos hiilidioksidin talteenotto osoittautuu kannattavaksi, metsäteollisuuteen syntyy uusi suurten volyymien puupohjainen raaka-aine, jota voitaisiin hyödyntää fossiilisten materiaalien korvaajana.
”Tavoitteemme on käyttää pohjoista puuta resurssitehokkaasti ja hyödyntää tuotantoprosessien sivuvirtoja enenevässä määrin niin, että jalostamme puusta yhä arvokkaampia tuotteita”, Metsä Groupin strategiajohtaja Sari Pajari-Sederholm kiteyttää.
Toteutuessaan hiilidioksidin talteenotto avaisi tiedotteen mukaan mahdollisuudet uudelle, merkittävälle kemianteollisuudelle Suomeen ja kiihdyttäisi suomalaista vetytaloutta.
”Uusiutuvalla energialla tuotetusta vedystä ja puuperäisestä hiilidioksidista voisi valmistaa esimerkiksi biopohjaista metaania tai metanolia edelleen jalostettavaksi”, Pajari-Sederholm summaa.