Päämainos
Normet hankki IoT-yhtiö Remionin
16.03. 09:11

Normet hankki IoT-yhtiö Remionin

Tampereella toimiva Remion jatkaa Normet Groupissa itsenäisenä yhtiönä.

16.03.2023
Teksti Esko Lukkari

Maanalaisen rakentamisen ja etenkin kaivosrakentamisen koneita ja laitteita valmistava Normet ostaa teollisuuden internet-prosessipalveluihin ja IoT-ratkaisuihin erikoistuneen Remionin.

Remion toimii Tampereella ja yhtiö on perustettu vuonna 2001. Vuonna 2021 reilun kahden miljoonan euron liikevaihtoon yltäneessä yhtiössä on 28 työntekijää. Sen erikoisosaamista ovat IoT-ratkaisut teollisuudelle ja etenkin koneenrakentajille sekä palveluntuottajille.

Remion jatkaa Normet Groupissa itsenäisenä yhtiönä. Kauppasopimus on solmittu jo helmikuussa. Kauppasumma yhtiöt eivät julkista.

Normet tiedotti sopimuksesta 6.3.

”Remion auttaa meitä digitalisointistrategian edistämisessä ja tuo lisää kriittistä osaamista. Yhtiön avulla voimma laajentaa tarjontaamme ja kasvattaa liiketoimintaamme”, sanoo tiedotteessa Normetin liiketoimintajohtaja Riku Helander.

Normetin vuoden 2021 liikevaihto oli 128,7 miljoonaa euroa ja yhtiössä oli tuolloin 451 työntekijää.
 

JAA