Päämainos
Porin Satama kasvatti kolmanneksella tonnejaan
12.01. 09:46

Porin Satama kasvatti kolmanneksella tonnejaan

Meri-Porin käynnistyminen ja hiilikuljetukset nostivat sataman rahtimääriä.

12.01.2023
Teksti Esko Lukkari

Porin Satama Oy:n tavaravirrat kasvoivat vahvasti viime vuonna. Mäntyluodon ja Tahkoluodon satamaliikenteen volyymi oli 4,83(3,60) miljoonaa tonnia eli kasvua oli komeat 34,2 prosenttia.

Aluskäyntejä Porissa oli 514 ja joukossa oli useita suuria noin 300 metrin aluksia. Tahkoluodosta on muodostunut energiakriisin myötä Suomelle erittäin tärkeä huoltovarmuussatama.

Porin Satama Oy tiedotti luvuistaan 3.1.

”Sataman kautta kulkee merkittävä määrä tuotteita maan energiahuollon tarpeisiin ja Tahkoluodon syväsatama osoitti vahvuutensa, sillä väylä on syvä ja helppokulkuinen, joten satamaan voidaan ottaa kokoluokaltaan aluksia, joilla ei ole pääsyä useimpiin muihin Suomen satamiin”, sanoo tiedotteessa Porin Satama Oy:n toimitusjohtaja Vesa Mäkilä.

Meri-Porin voimalaitoksen käynnistyminen lisäsi hiililiikennettä ja Tahkoluotoa käytetään merkittävänä välivarastona, jonne hiiltä laivataan ympäri maailmaa isoilla aluksilla ja viedään sieltä edelleen pienemmillä laivoilla mm. pääkaupunkiseudun voimaloihin. Hiilen lisäksi nestemäiset polttoaineet sekä Harjavaltaan junalla sataman kautta kulkeva rikasteliikenne olivat sataman suurimmat tavaravirrat.

Satama paikkasi Venäjän liikennevirtoja

Junaliikenne Venäjältä pysähtyi maailmanpoliittisen tilanteen ja pakotteiden myötä. Porin Sataman valtteina häiriö- ja kriisitilanteissa ovat Mäkilän mukaan monipuoliset tavaravirrat ja hyvät liikenneyhteydet ja yhden liikennevirran pysähtymistä on paikattu muilla tuotteilla.

Porin Sataman isot laiturihankkeet ovat valmistumassa Mäntyluodossa ja Tahkoluodossa. Porin Satama Oy sai EU:lta liikenneverkostojen kehittämiseen tarkoitettua CEF-tukea 7,3 miljoonaa euroa, mikä on vajaa kolmannes investointien arvosta. Hankkeet parantavat sataman kilpailukykyä.

Porin Satama myi syksyllä nosturitoimintansa sataman uudelle operaattorille Olmar Finland Oy:lle ja satamayhtiö keskittyy satamainfran, kuten laitureiden ja maa-alueiden sekä niihin liittyvän tekniikan kehittämiseen ja ylläpitoon. Myös tuulivoima, tulevaisuuden energiaratkaisut ja kiertotalous ovat sille tärkeitä liiketoiminta-alueita.

JAA

LUETUIMMAT