Päämainos

St1:n P2X-hankkeen aikataulu muuttuu

”Hankkeen kannattavuuteen liittyy epävarmuuksia kehittymättömän markkinan vuoksi.”

10.11.2023
Teksti Esko Lukkari

St1:n Lappeenrantaan suunnitteleman synteettisen polttoaineen tuotantolaitoksen aikataulussa otetaan aikalisä. Yhtiön tiedotteen mukaan markkinat eivät ole vielä valmiita tuotteelle ja tuotteen kannattavuudessakin on ongelmia.

Lappeenrantaan, Ihalaisen kaivosalueelle suunnitellut laitoksen seuraavan suunnitteluvaiheen piti käynnistyä hankesuunnitelman mukaisesti tämän syksyn aikana, jotta alkuperäiseen aikatauluun tuotannon aloittamisesta 2026 olisi päästy.

St1 kertoo 3.11. antamassaan tiedotteessa, että hankkeen riittävään kannattavuuteen liittyy vielä liikaa epävarmuuksia kehittymättömän markkinan vuoksi. Tämä on yhtiön mukaan tilanne sekä tieliikenteessä että meriliikenteessä. Lisäksi investointikustannukset ovat nousseet merkittävästi alkuperäisestä arviosta.

Projekti ei etene alkuperäisessä aikataulussaan perussuunnitteluvaiheeseen. St1 ei anna hankkeelle tiedotteessaan uutta aikataulua, Yhtiö vakuuttaa silti jatkavansa työtään monien P2X-hankkeiden kehittämiseksi Pohjoismaissa.

JAA