Päämainos
Tampereella useita kansainvälisiä huippukongresseja ensi vuonna
15.11. 10:09

Tampereella useita kansainvälisiä huippukongresseja ensi vuonna

Nokia Areena on lisännyt kaupungin suosiota kongressien pitopaikkana.

15.11.2022
Teksti Esko Lukkari

Tampereen vetovoima kongreessikaupunkina on kasvussa. Etenkin uusi Nokia Areena ja Tampere-talo kiinnostavat kongressijärjestäjiä. Kuluneen syksyn aikana on varmistunut monia uusia huippukongresseja jo ensi vuodelle.

Vuonna 2023 Tampereella kokoontuvat muun muassa terveysteknologian ja lääketieteen, internetin hallinnan ja kansainvälisen jääkiekon huippuasiantuntijat.

Business Tampere tiedotti asiasta 10.11.

”Pandemia aika heijastuu vielä kongressiliiketoiminnassa. Selkeä osoitus tästä on muun muassa näiden ensi vuonna järjestettävien kansainvälisten huipputapahtumien varmistuminen hyvin lyhyellä aikajänteellä”, sanoo tiedotteessa asiakkuusvastaava Laila Walldén Visit Tampereesta.

Konferenssien tulovaikutus ja merkitys seudulle on suuri. Kongressivieras kuluttaa noin 250 euroa päivässä ja yöpyy kaupungissa keskimäärin viisi yötä. Uusien, vuodelle 2023 varmistuneiden kongressien myötä kaupungin hotelliyöpymisten määrä kasvaa 5500:lla ja tulovaikutus seudulle on kaikkiaan noin 1,5 miljoonaa euroa.

Vuonna 2023 Tampereella järjestettävien kongressien kokonaismäärä on vielä vahvistumatta. Ennen pandemia-aikaa ala oli ennätysvauhdissa. Tulovaikutukset ovat vuositasolla noin 11 miljoonaa euroa ja konferenssikävijöiden määrä yli 11 000.

Terveysalan huippukongressi

Tamperelainen terveysteknologia-alan yritys Modulight Oyj järjestää kaupungissa kansainvälisen fotodynaamisen yhdistyksen (The International Photodynamic Association,IPA) maailmankongressin 10.-15. heinäkuuta 2023.

Tapahtumaan odotetaan noin 500 johtavaa fotodynaamisen terapian (photodynamictherapy, PDT) asiantuntijaa ja tutkijaa.

Ehdotus Modulightin valinnasta tapahtuman järjestäjäksi tuli IPA:n hallitukselta, vaikka on epätavallista, että yritys järjestää tieteellistä kongressia, kertoo Modulightin toimitusjohtaja, Seppo Orsila.

Internetin saavutettavuus ja vaikutukset mediaan puhuttavat

European Dialogue on Internet Governance – EuroDig 2023 -konferenssi kokoontuu Tampereen yliopistolla 6.-8. kesäkuuta 2023.

EuroDig 23 ja internet

EuroDig 2023 -tapahtumassa keskustellaan muun muassa internetin saavutettavuudesta ja sen vaikutuksista mediaan. Hybriditapahtumana järjestettävään kongressiin odotetaan noin 400 osallistujaa.Kongressin paikallinen järjestäjä on Tampereen yliopisto.

Eurooppalaisten jääkiekkoliigojen toimijat kokoontuvat Tampereen Sokos Hotel Torniin E.H.C. Hockey Business Forum 2023-kongressiin 27.-29. syyskuuta.

Tähän kuudennetta kertaa järjestettävään foorumiin odotetaan noin 200 osallistujaa ympäri Eurooppaa.

Tampereen uusi Nokia Arena on mullistanut Tapparan ja Ilveksen olosuhteet ja nostanut merkittävästi jääkiekkotapahtumien seuraamista paikan päällä. EHC-kokouksen yhteydessä eurooppalaisilla seuroilla on samalla mahdollisuus kokea paikallisottelu Tappara – Ilves.

JAA

LUETUIMMAT