Päämainos
Terveysteknologian vienti pysyi vakaana vuonna 2024 – uhka tuontitulleista varjostaa tulevaisuutta
06.05. 06:36

Terveysteknologian vienti pysyi vakaana vuonna 2024 – uhka tuontitulleista varjostaa tulevaisuutta

Terveysteknologian tuotevienti pysyi vuonna 2024 edellisvuoden tasolla, selviää Terveysteknologia ry:n tuoreista luvuista.

06.05.2025
Teksti Ilmari Tuomivaara

Viennin arvo oli yhteensä 2,57 miljardia euroa, ja ala säilytti vahvan asemansa Suomen viennin ylijäämätekijänä. Alan vientiylijäämä oli viime vuonna edelleen miljardi euroa.

Toimitusjohtaja Saara Hassisen mukaan mahdolliset Yhdysvaltojen tuontitullit eivät vielä näkyneet viennin arvoissa. "Presidentti Trumpin suunnittelemat tuontitullit vaikuttavat toteutuessaan suuresti alan yrityksiin, jotka joutuvat arvioimaan, siirretäänkö tullit asiakkaiden maksettavaksi. Myös kiinnostus korvaaviin markkinoihin Euroopassa ja Aasiassa lisääntyy", Hassinen toteaa Terveysteknologia ry:n tiedotteessa.

Tärkeimpänä vientituoteryhmänä säilyivät potilasvalvonta- ja röntgenlaitteet, joiden vienti oli 1,60 miljardia euroa eli 62 prosenttia kokonaisviennistä. Laboratoriodiagnostiikan vienti sen sijaan laski hieman, 1,4 prosenttia, päätyen 0,85 miljardiin euroon. Tämä kattaa sekä laitteet että reagenssit ja muodostaa 34 prosenttia viennistä.

Yhdysvallat on edelleen alan tärkein vientikohde. Vuonna 2024 sinne suuntautui kolmasosa koko tuoteviennistä, yhteensä 0,86 miljardia euroa. Hassinen arvioi, että tuotannon siirtyminen Yhdysvaltoihin ei ole todennäköistä. "Presidentti on myös toivottanut tuotannon paluuta takaisin Yhdysvaltoihin. Näin tuskin tulee tapahtumaan, ainakaan merkittävissä määrin. Todennäköisempää on, että amerikkalainen terveydenhuolto ajautuu kaaokseen, koska se on täysin riippuvainen tuonnista."

Terveysteknologia on ollut 2000-luvulla yksi Suomen merkittävimmistä vientialoista. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana alan tuoma yli 17 miljardin euron ylijäämä on mahdollistanut työpaikkojen synnyn, tuotekehityksen ja teolliset investoinnit.

Vientitilastot perustuvat Tullin ulkomaankauppatilastoihin, jotka eivät sisällä ohjelmistojen tai digitaalisten palvelujen vientiä – niiden osuus kokonaisviennistä on tyypillisesti noin kolmannes.

JAA