Päämainos
Trumpin tullit uhkaavat suomalaista vientiä
07.04. 09:57

Trumpin tullit uhkaavat suomalaista vientiä

"Nyt ei pidä panikoida, vaan suojautua riskeiltä", sanoo Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä.

07.04.2025
Teksti Esko Lukkari

Donald Trumpin ilmoittamat uudet tuontitullit Yhdysvaltoihin voivat supistaa Suomen vientiä jopa 20 prosentilla, arvioi valtion omistama rahoitusyhtiö Finnvera. Talousvaikutukset voivat näkyä nopeasti myös bruttokansantuotteessa sekä toimitusketjujen kautta suomalaisissa yrityksissä. Finnveran toimitusjohtaja Juuso Heinilä muistuttaa, että panikoinnin sijaan nyt on aika etsiä vaihtoehtoisia markkinoita ja suojautua riskeiltä.

"Tullit ovat myrkkyä tehokkaille arvoketjuille, eikä Trumpin päätöksissä itsessään ole mitään hyvää taloudelle. Uskon silti, että ne eivät käännä talouden näkymää pakkaselle, kun samaan aikaan Eurooppa on Saksan johdolla heräämässä ja suomalaisten yritysten näkymät muilta osin kirkastumassa", Heinilä sanoo.

Viennin suunta siirtymässä Eurooppaan ja kehittyville markkinoille

Pk- ja midcap-yritysten rahoituskysyntä on Heinilän mukaan kasvanut alkuvuonna viennin vetämänä. Samalla suuret vientihankkeet maailmalla ovat etenemässä. Uusia mahdollisuuksia avautuu niin Euroopasta kuin kehittyviltä markkinoilta.

"On mahdollista, että kauppavirrat muuttuvat ja kysyntä ja tarjonta kasvavat muilla markkinoilla. Nyt myyjillä on mahdollisuus löytää tuotteilleen uusia ostajia", Heinilä sanoo.

Euroopassa potentiaalia tuo muun muassa puolustus- ja turvallisuusteknologian kasvu sekä Saksan infrastruktuuri-investoinnit. Lisäksi Latinalaisessa Amerikassa avautuu uusia väyliä EU:n ja Mercosur-alueen välisen tuoreen sopimuksen myötä.

Vientiriskit kasvavat – luottovakuutukset nyt kriittisiä

Kauppapoliittinen epävarmuus nostaa myös vientiin liittyviä riskejä. Heinilän mukaan erityisesti kehittyvillä markkinoilla riskienhallinnan työkalut, kuten luottovakuutukset, ovat nyt entistä tärkeämpiä.

"Kun epävarmuus kasvaa, vientiyritysten kyky päästä kiinni uusiin markkinoihin ja arvoketjuihin korostuu. Esimerkiksi kansainväliset suuret infrastruktuuri-investoinnit niin sanotun EPC-toimittajamallin kautta avaavat mittavia vientimahdollisuuksia kehittyvillä markkinoilla. Autamme yrityksiä pääsemään mukaan näihin yhteistyössä Team Finland -kumppaneiden kanssa", Heinilä sanoo.

"Viennin riskeiltä suojautumisen esimerkiksi luottovakuutusten avulla pitäisi viimeistään nyt olla jokaisen viejän käytössä. Kehittyvillä markkinoilla luottovakuutusten ja muiden viennin rahoituskeinojen käyttö korostuu selvästi Pohjois-Amerikkaa enemmän."

Kotamäki: "Tullit ovat Trumpin lempilapsi"

Finnveran pääekonomisti Mauri Kotamäki näkee tullien vaikutukset laaja-alaisina – myös Yhdysvaltain sisällä. Inflaation odotetaan kiihtyvän merkittävästi.

"Tullit ovat Trumpin lempilapsi. Neljän vuoden päästä maailma näyttänee erilaiselta. Yritykset ehkä vain joutuvat nöyrtymään, vyöryttävät hintoja kuluttajille ja kärvistelevät tämän ajan yli. Toisaalta pitkissä teollisissa investoinneissa aikajänne on niin pitkä, että vaikutukset tulevat epävarmuuden ja kannattavuuden kautta, mutta eivät kauheasti muuta projekteja, joissa lapio on jo maassa", Kotamäki arvioi.

JAA