Ulkomaiset investoinnit Suomeen vihdoin kasvuun
Suomella on silti kirittävää, koska investointikanta jää paljon alle OECD-maiden keskiarvon.
29.04.2026
Teksti Esko Lukkari
Ulkomaisten investointien määrä kääntyi viime vuonna Suomessa kasvuun kolmen laskuvuoden jälkeen. Invest in Finlandin mukaan Suomeen sijoittui 527 ulkomaisen yrityksen investointiprojektia, mikä on 160 enemmän kuin edellisvuonna.
Suomella on silti kirittävää. Suomeen tehtyjen ulkomaisten investointien osuus bkt:sta on edelleen selvästi matalampi kuin teollistuneissa maissa keskimäärin.
Datakeskukset ovat kasvumoottori
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin ennakkotietojen mukaan globaalit suorat ulkomaiset investoinnit (FDI) kasvoivat viime vuonna 14 prosenttia, noin 1,6 biljoonaan Yhdysvaltain dollariin. Kasvua selittää erityisesti datakeskushankkeet, jotka muodostivat globaalisti jo yli viidenneksen kaikista greenfield-investoinneista.
Ilman datakeskuksia kasvu olisi vain noin viisi prosenttia, mikä kertoo haastavasta investointi-ilmapiiristä. Datakeskusten lisäksi puolijohdeala oli lähes ainoa toimiala, jolla oli globaalia kasvua. Puolijohteisiin liittyvät investoinnit kasvoivat kansainvälisesti 35 prosenttia.
Suomessa investointiprojekteihin lasketaan kuuluvaksi uudet Suomeen sijoittuneet ulkomaiset yritykset ja täällä jo toimivien ulkomaisomisteisten yritysten tekemät jatkoinvestoinnit.
Investointeja tehtiin useille toimialoille ja niitä vauhdittivat mm. vihreän siirtymän ja digitalisaation eteneminen, ikääntyvän väestön luoma kasvava kysyntä terveys- ja hoivapalveluille, vähittäiskauppaketjujen laajentuminen ja teollisuuden tarpeet.
”Suomi on kyennyt säilyttämään asemansa kansainvälisessä kilpailussa talouden ja toimintaympäristön epävarmuudesta huolimatta. Näemme erityisen vahvaa kysyntää digitaalisen infrastruktuurin ja puhtaan teknologian investoinneissa. Monet kansainväliset sijoittajat valitsevat Suomen sen kestävyyteen perustuvan ja vakaan toimintaympäristön vuoksi”, kasvupalveluista vastaava johtaja Mirja Kaarlela sanoo Business Finlandin tiedotteessa.
Pohjoismaat ja Iso-Britannia
Ruotsi, Iso-Britannia ja Norja jatkoivat suurimpina sijoittajamaina.
Vuonna 2025 kolmesta Suomeen eniten investoineista maista Ruotsi säilytti asemansa suurimpana ulkomaisten investointien lähtömaana. Investoinnit kohdistuivat mm. uusiutuvaan energiaan, cleantech-ratkaisuihin, teknisiin palveluihin, hoivapalveluihin, vähittäiskaupan ketjuihin sekä ICT-alalle. Muiden muassa Sandvik , SSAB ja Hanza tekivät merkittäviä laajennusinvestointeja Suomeen.
Ison-Britannian investoinnit olivat yritysostovetoisia, mm. Triton Advisers Ltd:n hoivaketju Esperi Care laajentui Suomessa edelleen aktiivisesti. Norjan investoinnit painottuivat suuriin teollisiin projekteihin, kuten Yaran 235 miljoonan euron laajennukset rikkihappotuotannon uudistukseen Siilinjärvellä ja 23 miljoonan euron sijoitus lannoitetehtaan uusiin reaktoreihin Uudessakaupungissa . Myös Norjasta investoitiin digitaaliseen infrastruktuuriin ja vihreän siirtymän hankkeisiin.
Ulkomaiset yritykset talouden kulmakivi
Vuonna 2024 Suomessa toimi 5 700 ulkomaalaisomisteista yritystä, jotka työllistivät 334 330 henkilöä. Vuosien 2010–2024 aikana ulkomaalaisomisteisiin yrityksiin on syntynyt 119 000 uutta työpaikkaa. Ulkomaisten yritysten osuus koko yrityskannan jalostusarvosta oli 26 %, ja ne vastasivat 44 % tavaraviennistä ja 38 % palveluviennistä.
Yksityisten ulkomaisten yritysten jalostusarvo oli selkeästi korkeampi verrattuna kotimaisiin: kasvu kotimaisissa yrityksissä jäi 0,6 %:iin (534 miljoonaa euroa), kun se ulkomaalaisomisteisissa yrityksissä oli 6 % (2 miljardia euroa) edellisvuoteen verrattuna. Jalostusarvo kuvaa sitä lisäarvoa, joka syntyy, kun raaka-aineita jalostetaan tai prosessoidaan eteenpäin tuotannossa.
Suomella on yhä kirittävää
Suomi jää jälkeen monista verrokkimaista ulkomaisten investointien kokonaisvarannossa eli ulkomaisten yritysten Suomeen sijoittuneiden tehtaiden ja tytäryhtiöiden yhteenlasketussa arvossa. Vuonna 2024 FDI-varanto oli Suomessa 29 % bkt:sta, kun se oli Ruotsissa 69 %, OECD-maiden keskiarvon ollessa 53 %. Suorien ulkomaisten sijoitusten varanto oli vuonna 2024 kaikkiaan 83,5 miljardia euroa.
Invest in Finland julkaisi maaliskuussa Amcham Finlandin kanssa jo neljännen kerran toteutetun Investointibarometrin, joka mittaa sijoittajien luottamusta Suomeen. Kyselytutkimusta varten haastateltiin 201 Suomessa kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavan yrityksen johtajaa, jotka tarkastelivat Suomea liiketoimintaympäristönä.
”Tuloksista käy selvästi ilmi, että Suomessa jo toimivat yritykset haluavat selvästi laajentaa investointejaan Suomessa. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota osaajien saatavuuteen, päätöksenteon ennakoitavuuteen ja lupaprosessien sujuvoittamiseen”, Kaarlela jatkaa.