Päämainos
Vaisala: Katse tiukasti Trumpissa
Hankinta 25.10. 10:05

Vaisala: Katse tiukasti Trumpissa

Brexit ei vaikuta Vaisalan hankintatoimen riskeihin.

25.10.2017
Teksti Helena Raunio kuvat Istockphoto

”Meillä ei ole montaa toimittajaa Englannissa. Toimittajamme ovat Suomesta, muualta EU:sta, USA:sta sekä erittäin vähän Aasiasta”, kertoo hankintatoiminnoista vastaava Tuukka Farin

Myöskään Venäjään kohdistuneet talouspakotteet ja kauppapolitiikan epävarmuus eivät ole juuri vaikuttaneet Vaisalaan. Yrityksen kiinnostus kohdistuu eniten USA:n tilanteeseen.  

”Meillä on tehdas, paljon toimittajia ja asiakkaita USA:ssa”, Farin sanoo. 

Vaisalalla on tuotestrategia, jossa valmistetaan suuria määrä tuotteita ja tuotevariaatioita pienillä volyymeillä.  

”Teknologioita, komponentteja ja toimittajia on paljon. Oikeiden komponenttivalmistajien löytäminen on tärkeää, ja joskus se voi olla haaste. Lisäksi maailman megatrendit vaikuttavat, kuten myös jatkuva innovaatioiden ja uudistumisen tarve.” 

Toimitusvarmuus, laatu ja kokonaiskustannukset ovat Vaisalalle merkityksellisiä, koska kyseessä on toisille yrityksille suunnattuja huipputekniikan tuotteita. 

Vaisalalla on riskienhallintajärjestelmä, joka sisältää riskien analysoinnin ja riskinhallintatoimenpiteet. Riskejä seurataan ja hallitaan yhdessä eri funktioiden kanssa. 

Tuukka Farin odottaa toimittajilta innovatiivista otetta.  

”Avaintoimittajat ovat mukana tuotekehityksen varhaisessa vaiheessa. Ne auttavat meitä suunnittelemaan entistä parempia tuotteita tehokkaasti ja kustannustehokkaasti.” 

FAKTA: Vaisala 

  • Vuosittaiset hankinnat: 200 miljoonaa euroa 
  • Toimittajien määrä: suorissa hankinnoissa 400–500, epäsuorissa muutama tuhat 
  • Ajankohtaista riskienhallinnassa: USA:n tilanne ja suunnitelmat 

 

Lue lisää hankintatoimen globaaleista riskeistä ja niihin varautumisesta Osto&Logistiikan numerosta 5/2017.

JAA