Suomen suurin yksityinen kaupallinen liikelentoyhtiö Jetflite Oy lopettaa toimintansa syyskuun lopussa. Liike-, ambulanssi- ja evakuointilentoja järjestäneen yhtiön muutosneuvotteluissa päädyttiin liiketoimintojen lakkauttamiseen.
Wihurri-konserni perusti yhtiön vuonna 1980 ja sen kotipaikka on Helsinki-Vantaalla.
Jetflite käynnisti 8.6.lento-, välityspalvelu- ja maapalveluliiketoimintoja sekä teknistä osastoa ja niihin liittyvää henkilöstöä koskeneet muutosneuvottelut. Neuvottelujen lopputuloksena yhtiö on päättänyt lakkauttaa nämä toiminnot.
Yhtiö tiedotti asiasta 1.7. Päätöksillä on henkilöstövaikutuksia ja ne johtavat yhteensä 49 tehtävän päättymiseen näissä toiminnoissa.
Takana monta tappiovuotta
Päätösten taustalla on liiketoiminnan pitkään jatkunut tappiollinen kehitys. Tehdyistä toimenpiteistä huolimatta kannattavuutta ei ole pystytty parantamaan kestävällä tavalla, kun myös toimintaympäristössä on jatkuvasti ilmennyt uusialla kielteisiä muutoksia. Yhtiö teki viimeiseksi jääneellä tilikaudellaan 22,85 miljoonan euron liikevaihdollaan 11,8 miljoonan euron liiketappion.
Liiketoimintojen alasajo toteutetaan hallitusti siirtymäajan puitteissa. Operatiivista toimintaa jatketaan 30.9. asti.
”Haluan kiittää Jetfliten henkilöstöä sitoutuneesta ja poikkeuksellista ammattitaitoa osoittaneesta työstä yhtiön eteen sekä kaikkia sidosryhmiämme näistä vuosista. Päätös ja sen lopputulema on raskas, ja keskitymme nyt toteuttamaan alasajon hallitusti sekä. Liiketoimintojen alasajo toteutetaan hallitusti siirtymäajan puitteissa”, sanoo tiedotteessa Wihuri-konsernin toimitusjohtaja Risto Aarnio-Wihuri.




