Osto&Logistiikka » Kuljetus » SKAL haluaisi Suomeen logistiikkaministerin

SKAL haluaisi Suomeen logistiikkaministerin

Kirjoittaja: Esko Lukkari

Järjestö haastaa puolueet esittämään vaaleissa omat logistiikan kilpailukykyohjelmansa.

Suomen logistinen kilpailukyky oli esillä SKAL:n järjestämässä Power Truck Show’n seminaarissa. Kuva: Heini Polamo

SKAL haastaa puolueet esittämään omat logistiikan kilpailukykyohjelmansa Suomelle. Järjestö haluaisi nostaa logistiikan yhdeksi seuraavan vaalikauden keskeisistä painopisteistä.

Suomen logistinen kilpailukyky oli keskeinen puheenaihe 7. elokuuta SKAL:n järjestämässä Power Truck Show’n seminaarissa.

Järjestön mukaan Suomen logistista toimintaympäristöä haastavat pitkät kuljetusetäisyydet, kasvavat kustannukset sekä vihreän siirtymän vaatimukset. Kaikki nämä korostavat tarvetta pitkäjänteisemmälle logistiikkapolitiikalle. Geopoliittinen asemamme on myös muuttunut, kun toimitaan EU:n ja Naton itärajalla.

”Kyse ei ole vain yhdestä toimialasta”

SKALin tavoiteohjelmassa vaalikaudelle 2027–2031 keskeinen viesti on, että logistiikka on nähtävä koko yhteiskunnan kilpailukykytekijänä – ei vain yhden toimialan kysymyksenä.
”Suomi tarvitsee logistiikan kilpailukykyohjelman. Tarvitsemme yhteisen, yli hallinnonalojen ulottuvan suunnitelman, jolla vahvistetaan Suomen saavutettavuutta, hillitään logistiikkakustannuksia ja varmistetaan, että Suomi on houkutteleva investointikohde kaikille yrityksille myös tulevaisuudessa”, sanoo tiedotteessa SKALin puheenjohtaja Jari Välikangas.

SKAL muistuttaa, että kuljetuskustannukset vaikuttavat käytännössä kaikkien toimialojen kilpailukykyyn. Kuljetusala ei puolusta vain yhtä toimialaa, vaan kaikkien yritysten kilpailukykyä. Kun tavarat liikkuvat tehokkaasti, myös teollisuus, kauppa, rakentaminen ja vienti menestyvät.

Suomeen oma logistiikkaministeri

Seuraavalla hallituskaudella tarvitaan järjestön mukaan entistäkin vahvempaa poikkihallinnollista johtamista.

”Suomi tarvitsee logistiikkaministerin. Kokonaisuudelle tarvitaan selkeä vastuunkantaja, joka huolehtii, että päätökset tukevat Suomen kilpailukykyä eivätkä heikennä sitä”, ehdottaa SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala.

SKAL korostaa, että seuraavan vaalikauden ratkaisuilla on merkittävä vaikutus Suomen kilpailukykyyn. Toimiva ja turvallinen liikenneinfra, ennakoitava sääntely, kustannustehokas logistiikka, sujuva energiasiirtymä ja aktiivinen EU-vaikuttaminen muodostavat perustan, jonka varaan suomalainen elinkeinoelämä rakentaa kasvua ja investointeja pitkäjänteisesti.

Seminaarissa kuljetusalan tulevaisuudesta ja Suomen kilpailukyvystä olivat keskustelemassa myös kansanedustajat Antti Kurvinen (kesk.) ja Juha Mäenpää (ps.) sekä eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko (kok.).

Aiheeseen liittyvät artikkelit