Osto&Logistiikka » Muut uutiset » Helsingin Satama kilpailuttaa satamatunnelin uudelleen

Helsingin Satama kilpailuttaa satamatunnelin uudelleen

Kirjoittaja: Esko Lukkari

Markkinaoikeus kumosi kilpailutuksen jo aiemmin.


Helsingin Satama joutuu kilpailuttamaan Länsisataman satamatunnelin rakentajan uudelleen, koska markkinaoikeus kumosi satamatunnelin aiemman hankintapäätöksen elokuussa.

Tunneliurakkakilpailutuksessa toiseksi tullut YIT väittää urakan voittaneen Skanskan menetelleen hankintasääntöjen vastaisesti hankkeen kehitystyöpajojen järjestelyissä.


Ei vaikuta aikatauluun


Helsingin Satama keskeyttää satamatunnelin toteuttajaosapuolen eli rakentajan hankintamenettelyn ja käynnistää uuden kilpailutuksen loppuvuoden 2026 aikana. Tunnelin tekninen suunnittelu, siihen liittyvät tutkimukset sekä lupavalmistelu jatkuvat koko ajan kilpailutuksen rinnalla. Uudelleenkilpailutuksella ei arvioida olevan vaikutuksia hankkeen kokonaisaikatauluun tai kustannusarvioon.

”Markkinaoikeuden päätöksen jälkeen arvioimme huolellisesti hankkeen etenemisvaihtoehtoja. Uudelleenkilpailutus on selkein tapa edetä ja varmistaa, että hankkeelle valitaan sopivin toteuttaja”, sanoo Helsingin Sataman tekninen johtaja Pekka Hellström satamayhtiön tiedotteessa 28.10.

Satamatunneli toteutetaan allianssimallilla, jossa tilaaja, suunnittelijat ja rakentaja työskentelevät hankkeessa yhdessä. Tilaajana toimii Helsingin Satama, ja suunnittelijat on valittu jo aiemmin.

Hankkeen aikataulu
Loppuvuosi 2026: uusi kilpailutus käynnistyy
Kevät 2027: rakentaja valitaan
Kesä 2027: allianssin kehitysvaihe alkaa ja kestää noin kymmenen kuukautta
Syksy 2028: investointipäätös tunnelin rakentamisesta
Loppuvuosi 2032: satamatunneli valmistuu

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kategoriat:

Muut uutiset