Päämainos
Lentorahdin nousukiito jatkuu
Kuljetukset 11.12. 11:38

Lentorahdin nousukiito jatkuu

IATA:n mukaan tavaroita lennätetään ensi vuonna 6,2 biljoonan dollarin arvosta.

11.12.2017
Teksti Heli Satuli kuvat IATA

Lentorahtiyritysten luottamus tulevaan on korkeimmillaan yli puoleen vuosikymmeneen. Kansainvälisen ilmakuljetusliiton IATA:n mukaan kysynnän kasvu jatkuu vahvana myös ensi vuonna.  
 
"Lentorahti on onnistunut käärimään takaisin vuoden 2010 jälkeen menetetyt 20 miljardin dollarin tulot", IATA:n pääekonomisti Brian Pearce toteaa järjestön tiedotteessa.  

IATA arvioi, että tavaroita lennätetään ensi vuonna noin 6,2 biljoonan dollarin arvosta. Pääekonomisti uskoo, että lentorahdin kysyntä on nyt saavuttanut huipputasonsa. Tulevina vuosina edessä on kysynnän vähittäinen hidastuminen. Jyrkkiä pudotuksia ei sen sijaan ole näköpiirissä.

Kahdeksan vuoden syklit 

Yritysten luottamuksen keskeisin syy on sähköisen kaupankäynnin jatkuva kasvu. Yritykset ovat luottavaisia sekä kehittyneissä talouksissa että kehittyvillä markkinoilla. Luottamus yhdistettynä vahvaan sähköiseen kaupankäyntiin lisää myyntiä kaikkialla maailmassa.

Pearce kuitenkin huomauttaa, että lentorahtisektori toimii yleensä kahdeksan vuoden sykleissä. Parhaillaan on käynnissä tämänhetkisen kierroksen kahdeksannes vuosi. Viime kerroilla sylit ovat päättyneet markkinoiden shokkiin kuten 9/11-iskuihin, vuoden 2008 taloudelliseen romahdukseen tai SARS-epidemiaan.

Vaikka 2017 on ollut lentorahdin suuri vuosi, maailmankaupan tilanne on pääekonomistin mielestä edelleen "melko karu", jos sitä vertaa vuotta 2008 edeltävään aikaan.
 
"Ennen talouslamaa elimme maailmassa, joka oli entistä avoimempi, ja avoimuudella on iso positiivinen vaikutus lentorahtialalle", Pierce huomauttaa. 

Pearcen mukaan lentorahti oli hyötynyt "suhteettomasti" talouden elpymisestä verrattuna muihin liikennemuotoihin. Yritykset ovat myyneet ennakoitua enemmän ja tarvitsevat lisää tavaraa varastoihinsa.

"Nämä tarpeet eivät luonnollisestikaan kestä ikuisuuksia, mutta ne jatkuvat pitkälle tulevaisuuteen", uskoo IATA:n pääekonomisti.

JAA