Päämainos
Nokian Renkaat nousi kestävän kehityksen indeksiin
Toimitusketjut 12.09. 08:27

Nokian Renkaat nousi kestävän kehityksen indeksiin

Joka kymmenes isoista pörssiyhtiöistä pääsi mukaan indeksiin eli maailman vastuullisimpien yritysten joukkoon.

12.09.2017
Teksti Marika Javanainen kuvat Nokian Renkaat

Nokian Renkaat on valittu Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksiin. Nokian Renkaiden 2017 arvioinnissa saama vastuullisuuden kokonaisarvio nousi edellisvuodesta merkittävästi, ja yhtiö sai lähes kaksi kertaa toimialansa keskiarvoa korkeammat pisteet. Nokian Renkaiden 78 pisteen tulos jäi vain yhden pisteen päähän koko maailmanlaajuisen toimialan parhaan yrityksen pisteistä.

”Henkilöstömme on tehnyt upeaa työtä yhtiömme vastuullisuuden kehittämisessä kaikilla osa-alueilla. Tahtotilamme toimia vastuullisuuden suunnannäyttäjänä rengasalalla todentuu niin turvallisissa ja ympäristöystävällisissä tuotteissamme kuin nyt myös siinä, että pääsimme DJSI Worldiin. Olemme ehdottomasti oikealla tiellä, ja näistä lähtökohdista meidän on hyvä jatkaa toimintamme parantamista”, summaa toimitusjohtaja Hille Korhonen yhtiön tiedotteessa.

Nokian Renkaat on tehnyt pitkäjänteistä työtä yritysvastuun kehittämisen kanssa. Yhtiö on raportoinut vastuullisuudesta kansainvälisen GRI-ohjeiston mukaan vuodesta 2012.

Nokian Renkailla on konkreettiset, vuoteen 2020 tähtäävät vastuullisuustavoitteet. Tavoitteiksi on asetettu muun muassa merkittävä tuotteiden vierintävastuksen pienentäminen, tuotannon C02-päästöjen vähentäminen 20 prosentilla sekä kaikkien luonnonkumiprosessoijien auditointi. Yhtiö aikoo jatkaa vastuullisuutensa kehittämistä kaikilla eri osa-alueilla.

Maailman vastuullisimmat yritykset

Dow Jones Sustainability Index (DJSI) on sveitsiläisen RobecoSAMin tekemä suurten pörssiyritysten vuosittainen vastuullisuusarviointi, joka on sijoittajien keskuudessa erittäin arvostettu, perusteellinen yritysvastuutason arviointi. RobecoSAM arvioi yritysten vastuullisuutta taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristökriteerien näkökulmasta. Riippumaton kansainvälisen tahon tekemä arvio tarjoaa luotettavan kuvan yhtiöiden vastuullisuustyön tasosta eri sidosryhmille aina asiakkaista sijoittajiin ja henkilöstöön.

Vuonna 2017 RobecoSAM kutsui vastuullisuusarviointiin 47 eri maasta lähes 3 500 maailman suurinta pörssiyritystä. Paras kymmenen prosenttia arvioiduista yrityksistä nousi indeksiin eli arvioinnin mukaan maailman vastuullisimpien yritysten joukkoon. Suomesta DJSI World -indeksiin valittiin Nokian Renkaiden lisäksi kuusi yritystä.

Autokomponenttien toimittajat -sektorilla Nokian Renkaat oli ainoa DJSI Worldiin valittu pohjoismainen yritys.

 

JAA

LUETUIMMAT
Artikkelin nostokuva
Artikkelin nostokuva