Päämainos
Nurminen Logistics sinetöi Operail Finland -kauppansa
17.02. 12:32

Nurminen Logistics sinetöi Operail Finland -kauppansa

Yhtiö rahoittaa vuonna 2021 ison liiketappion tehneen yrityksen ostamisen velkarahalla.

17.02.2023
Teksti Esko Lukkari kuvat Petri Lyytikäinen

Nurminen Logisticsin tytäryhtiö North Rail Holding Oy, ja Operail Holding OÜ ovat saattaneet päätökseen 13.1. julkistetun osakekaupan.

Viron valtion omistama ja Venäjältä erilaista rautatierahtia Suomeenkin kuljettava Operail Finland Oy on siirtynyt 100 prosenttisesti North Rail Holding Oy:n omistukseen 14.2. Kaupan jälkeen Nurminen Logistics Oyj:n omistusosuus North Rail Holding Oy:stä on 79,8 prosenttia ja loppu on sijoittajien hallussa.

Nurminen Logistics tiedotti kaupasta 14.2.

Operail Finland teki vuonna 2021 noin 5,5 miljoonan euron liikevaihdolla 10,5 miljoonan euron liiketappion. Nurminen Logistics on arvioinut vuoden 2022 omaksi liikevaihdokseen 121-125 miljoonaa euroa ja vertailukelpoiseksi liiketuloksekseen 4-7 prosenttia. Yhtiöt eivät ole kertoneet yrityskaupan hintaa.

Nurmisesta täyden palvelun talo

Toimitusjohtaja Olli Pohjanvirran mukaan yhtiö on iloinen kaupan toteutumisesta, jonka myötä Nurminen Logisticsista tulee rautateillä täyden palvelun talo. Uusi kokonaisuus tuo positiivisen vaikutuksen Nurminen Logistics Oyj:n tulokseen ja liiketoiminnan kasvuun.

Pohjavirran mukaan Nurminen Locistics konsernin merkitys kasvaa myös Suomen huoltovarmuuden ja toimitusketjujen näkökulmasta. Ostettavan yhtiön palveluilla on iso merkitys yli 40 miljoonan ihmisen ruokahuollolle maailmassa.

Nurmisesta tulee yrityskaupan myötä yksi harvoista yksityisistä rautatieoperaattoreista pohjoismaissa. Nurmisen kotimaiset ja kansainväliset rautatie- ja multimodaalipalvelut muodostavat yhtiön mielestä kokonaisuuden, jolle aukeaa hyvät näkymät, koska rautatiepalvelujen käyttö kasvaa muita kuljetuksia nopeammin alhaisten ympäristövaikutustensa ansiosta.

Rahtimäärät kasvavat merkittävästi

Nurminen Logistics Oyj ja Operail Finland Oy ovat tehneet yhteistyötä jo ennen yrityskauppaa. Operail Finland Oy on kasvattanut Pohjavirran mukaan liikevaihtoaan ja kannattavuuttaan viimeisten kuukausien aikana kasvaneiden volyymien ansiosta. Kuljetettu rahtimäärä on ollut 300 000 tonnin kuukausitasolla.

Vuosien 2023-2024 aikana yhtiö tavoittelee uusien asiakassopimusten perusteella yli neljän miljoonan tonnin vuosivolyymia. Kasvava rahtimäärä lisää myös Nurminen Logisticsin huolinta- ja terminaalipalveluiden kysyntää. Kapasiteettia yhtiöllä on nykykalustolla yli viiden miljoonan tonnin vuosivolyymille.

Yhtiö toimii yhdeksällä omalla General Electricin päärataveturilla jotka on otettu käyttöön vuonna 2020, ja joiden yksittäinen vetokyky on kokojuna. Lisäksi käytössä on yksi C30M ratapihaveturi joiden määrä lisääntyy kolmeen H1:n loppuun mennessä. Myös nämä veturit soveltuvat hyvin pääratakäyttöön.

Kaupan rahoitus lainarahalla

Yrityskauppa rahoitetaan uusilla pitkäaikaisilla vieraan pääoman ehtoisilla rahoitusinstrumenteillä.

Ostettavan yhtiön liiketoiminnan riskinä on sodan eskaloituminen ja sanktioiden laajentuminen koskemaan ruokahuollon ja vihreän siirtymän kannalta kriittisiä tavararyhmiä, mitä emme pidä todennäköisenä.

JAA