Päämainos

Outokumpu kiistää osallisuutensa Rosatomin Hanhikivi-kanteeseen

”Välimiesmenettely Outokummun osalta on päättynyt jo aiemmin.”

09.05.2025
Teksti Esko Lukkari

Outokumpu kertoo 6.5. julkaisemassaan tiedotteessa, ettei se ole ei ole saanut virallista tiedoksiantoa Rosatomin uutisoidusta kanteesta. Yhtiö kertoo kuitenkin perehytyvänsä kanteen perusteisiin ja vaatimuksiin, jos saa niistä asianmukaisen tiedon.

Rosatom tiedotti 5.5. aloittavansa Moskovassa kanneprosessin Hanhikiven ydinvoimalahankkeen peruuntumisesta. Venäläisyhtiö perää Suomelta vajaan kolmen miljardin euron korvauksia.

Rosatom-konserniin kuuluva RAOS Project Oy on jo aikaisemmin Outokummun mukaan perusteetta yrittänyt vetää Outokummun osaksi Hanhikivi-1 laitossopimuksen päättämistä koskevaa välimiesmenettelyä. 

Välimiesoikeus vahvisti asian

Outokumpu kertoo tiedotteessa kertoneensa jo 14.2.2025 välitysoikeuden vahvistamana, että Rosatomilla ei ole toimivaltaa käsitellä RAOS Project Oy:n ja JSC Rusatom Energy Internationalin (JSC REIN) vaatimuksia Outokumpua vastaan. Näin ollen välimiesmenettely Outokummun osalta päättyi.

Outokumpu kiistää edelleen kaikki päättyneeseen ydinvoimahankkeeseen liittyvät vastuuperusteet, mukaan lukien minkään sopimussuhteen, velvoitteen tai välityssopimuksen olemassaolon Outokummun ja minkään Rosatom-yhtiön välillä.

Kyse on tiedotteen mukaan monimutkaisesta kansainvälisestä sopimuskokonaisuudesta ja Moskova ei ole oikea paikka käsitellä asiaan liittyviä riitoja.

Outokumpu korjaa samalla uutisointiin liittyviä asiavirheitä. Outokumpu omistaa vähemmistöomistajana 23 prosenttia Voimaosakeyhtiö SF:stä, joka omistaa 97 prosenttia Fennovoima Oy:stä. Fennovoima Oy oli tilaaja Hanhikivi-1 hankkeessa. Outokumpu ei ole sopijapuoli Hanhikivi-1 hankkeen laitostoimitussopimuksessa tai missään muussa sopimuksessa minkään Rosatom-yhtiön kanssa hankkeeseen liittyen.

JAA