Osto&Logistiikka » Muut uutiset » Mt 180:lla työt jatkuvat Kuusistonkaaren alueella

Mt 180:lla työt jatkuvat Kuusistonkaaren alueella

Kirjoittaja: Esko Lukkari

Hankkeessa rakennetaan tietä maantielle 180 uuteen maastokäytävään noin 3,5 kilometriä, ja tietä parannetaan kaksiajorataiseksi.

Noin 114,4 miljoonaa euroa maksavan Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hankkeen työt Kaarinassa jatkuvat marras–joulukuussa 2026 viikkojen 46–49 aikana louheen murskaustöitä Kuusistonsaaren hankealueella.

Louheen murskaus aloitetaan 9. marraskuuta, ja työt kestävät enintään 4. joulukuuta saakka. Murskauksesta aiheutuu pölyä ja melua lähiympäristöön.

Louheen murskausalue sijaitsee Kuusistonsaarella Kuusistonkaaren risteyssillan kohdalla. Alue on sama, jolla tehtiin murskaustöitä kesällä 2026.

Mt 180 Kurkela-Kuusisto-hankkeen keskeinen tavoite on seudullisen tieyhteyden sujuvuus ja turvallisuus. Hankkeessa toteutettavilla tie- ja liittymäjärjestelyillä parannetaan liikenteen sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta. Samalla myös tuetaan Kaarinan kaupungin yhdyskuntarakenteen ja maankäytön kehittämistä.

Hankkeessa rakennetaan uutta tietä maantielle 180 uuteen maastokäytävään noin 3,5 kilometriä, ja maantietä parannetaan kaksiajorataiseksi ja nelikaistaiseksi noin 1,3 kilometrin matkalta. Hankkeessa rakennetaan tai uusitaan 9 maantiesiltaa, mukaan lukien Kuusistonsalmen ylle rakennettava Auvaisbergin silta. Hankkeessa toteutetaan laajasti melusuojausta ja pohjanvahvistuksia sekä ratkaisuja kävelyn ja pyöräilyn väylille sekä yksityistiejärjestelyitä. Hankkeen kustannusarvio on 114,4 miljoonaa euroa.

Väylävirasto tiedotti asiasta 4.11.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Kategoriat:

Muut uutiset