Traficom on selvittänyt valtakunnallisesti tärkeiden lentoasemien kriteerejä. Sen mukaan lentoasemaverkon vahvuuksia ja heikkouksia ei voi arvioida vain taloudellisin perustein vaan myös yhteiskunnallisin vaikutuksin.
Suomen lentoasemista erottuu kaksi päinvastaista trendiä, jotka ovat korostuneet koronapandemian jälkeen: Pohjois-Suomen matkailupainotteisten lentoasemien matkustajamäärät ovat kasvaneet kansainvälisen matkailun myötä, mutta Oulussa ja sen eteläpuolisilla lentoasemilla matkustajamäärät ovat pienentyneet.
Rovaniemi on jo kannattava
Muutokset ovat enemmän rakenteellisia kuin tilapäisiä eikä tällä hetkellä ei ole näköpiirissä tekijöitä, jotka merkittävästi muuttaisivat kehityssuuntaa.
Lentoasemaverkon taloudellinen tilanne on hyvin epätasapainoinen: verkostolentoasemista ainoastaan Rovaniemi on kannattava, ja muita verkostolentoasemia ylläpidetään Helsinki-Vantaan lentoaseman tuotoilla.
”Lentoasemaverkostoon kohdistuu samanaikaisesti taloudellisia, strategisia ja yhteiskunnallisia tavoitteita. Lentoasemaverkostoa, sen rahoitusta ja ratkaisumalleja tuleekin arvioida myös asemien liiketaloudellista kannattavuutta laajemmin, koko yhteiskunnalle syntyvien hyötyjen ja kustannusten näkökulmasta”, ylijohtaja Emil Asp sanoo tiedotteessa 29.10.
Puolustusvoimat ja huoltovarmuus
Puolustusvoimien tarpeissa korostuvat päätukikohdat Jyväskylä, Kuopio, Rovaniemi ja Tampere. Päätukikohdat muodostavat Ilmavoimien toiminnan rungon, jota pienemmät tukikohdat täydentävät.
Huoltovarmuudessa korostuvat Tampereen ja Turun lentoasemat, joilla on potentiaalia toimia varalentoasemina Helsinki-Vantaan lentoaseman ollessa pois käytöstä.
Selvityksessä on tarkasteltu myös terveydenhuollon kuljetuksia, jotka ovat Suomen sisäisistä lentokuljetuksista merkittävimpiä. Selvityksessä on tarkasteltu vaihtoehtoisten käyttövoimien kehitystä, Suomen ja Ruotsin lentoasemaverkostojen vertailua sekä lentoasemamaksuja ja niihin liittyviä taloudellisia näkökulmia.
”Selvityksen tavoitteena oli muodostaa päätöksenteon tueksi systemaattinen ja läpinäkyvä arviointikehikko valtakunnallisesti tärkeiden lentoasemien määrittelyyn. Kehikon avulla voidaan arvioida nykyisen lentoasemaverkon vahvuuksia ja heikkouksia”, sanoo Asp.
Selvitys on osa valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman (Liikenne 12) toimeenpanoa.

