Berner selvittelee suomalaislaivojen pysäytyksiä
12.01.2018
Teksti Esko Lukkari
Liikenneministeri Anne Berner (kesk.) on STT:n mukaan lähipäivinä yhteydessä Venäjään suomalaisten laivojen pysäytysten vuoksi. Laivojen pysäytyksistä kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Bernerin STT:lle antaman haastattelun mukaan rahtialusten pysäytykset Venäjällä ovat merkittävä ongelma suomalaisille varustamoille. Joulukuun lopulta lähtien viideltä suomalaisvarustamolta on pysäytetty yhteensä seitsemän alusta venäläissatamissa. Aluksia on pysäytetty esimerkiksi Pietarissa, Viipurissa, Laukaansuun satamassa eli Ust-Lugassa ja Koiviston satamassa eli Primorskissa.
Pysäytykset alkoivat pian sen jälkeen, kun Suomen viranomaiset pysäyttivät venäläisen jäteöljyä kuljettaneen venäläisen aluksen Haminan satamassa marraskuun lopussa.
PIKALINKIT
EU:n AES-tullijärjestelmän siirtymäaika päättyy
Tampere haluaisi kaupunkiin Plug and Play Tech Centerin
SKAL: Tiestön talvihoidon ennakointi on saatava toimimaan
ESL Shippingille monikanavainen internet-järjestelmä
Virta ja Kempower mukana Hollannin latauskenttähankkeessa
