Päämainos

Pohjoismaille yhteispaviljonki vuoden 2025 Osakan Expoon

Expon pohjoismaisen konseptin nimi on "The Nordic Way" ja esillä on kolme teollista teemaa.

12.05.2023
Teksti Esko Lukkari

Suomi, Tanska, Ruotsi, Norja ja Islanti osallistuvat yhteisellä pohjoismaisella paviljongilla Japanin Osakassa vuonna 2025 järjestettävään maailmannäyttelyyn. Edellinen maailmannäyttely järjestettiin Dubaissa 2022.

Osakassa Expon pääteema on "Designing Future Society for Our Lives" (’”tulevaisuuden yhteiskunnan suunnittelu elämällemme”). Expo järjestetään 13.4.- 13.10.2025, ja sen kävijämääräksi arvioidaan 28 miljoonaa ihmistä. Pohjoismaisen paviljongin odotettu kävijämäärä olisi 2,3 miljoonaa eli 13 000 kävijää päivässä.

Pohjoismainen konsepti on nimeltään "The Nordic Way", joka rakentuu pohjoismaisten luottamus- ja luontoarvojen ympärille. Pohjoismaiden hankkeessa on kolme eri teollista teemaa: kiertotalous, liikkuvuus ja yhteydet sekä elämäntapa ja hyvinvointi. Lisäksi hankkeella on kaksi läpileikkaavaa teemaa: kestävyys ja digitaalisuus. Suomen osalta hankkeen toteutuksesta vastaa Business Finland.

TEM tiedotti asiasta 28.4.

Japani on tärkeä kauppakumppani

Japani on maailman kolmanneksi suurin talous, ja suomalaisten yritysten toiseksi tärkein kauppakumppani Aasiassa.

Yhteispohjoismainen osallistuminen Osakan Expoon tukee myönteistä Suomi-kuvaa. Yhteispohjoismainen malli tuo Suomelle ja mukana oleville yrityksille mukanaan hyötyjä, kuten laajempaa näkyvyyttä ja uusia verkostoja.

”Expo on loistava paikka esitellä suomalaista osaamista kansainvälisille markkinoille. Yhteispohjoismaisella osallistumisella on varmasti lisäarvoa myös suomalaisille yrityksille.  Sijaintimaa Japani on Suomelle tärkeä kumppani”, sanoo tiedotteessa elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Tarjouskilpailu Pohjoismaiden yhteispaviljongin suunnittelusta ja rakentamisesta on käynnistynyt.

JAA