Väylävirasto laajentaa Rail Nordican yleissuunnittelua Kemin ja Keminmaan alueelle. Osana suunnitelman laatimista alueella tehdään marraskuusta alkaen maastotutkimuksia.
Suunnitelmassa tarkastellaan eurooppalaisen standardiraideleveyden mukaisen uuden ratayhteyden rakentamista Keminmaan Rajakankaalta Kemin Ajoksen satamaan ja Veitsiluotoon sekä radan liityntää Rovaniemen suuntaan sekä nykyisen rataverkon ja satamaraiteiden kehittämistä.
Suunnittelualueeseen kuuluvat Keminmaan Rajakankaan itäpuolinen alue, Kemi, Ajos ja Veitsiluoto. Tarkasteluun sisältyvät myös Kemi–Sahansaari- ja Kemi–Elijärvi-rataosuudet.
Jatkoa Tornion suunnalle
Aiemmin Väylävirasto tiedotti Rail Nordica -suunnitteluhankkeen maastotutkimusten aloittamisesta Keminmaan Rajakankaan sekä Tornion ja Ruotsin rajan välisellä alueella.
Suomessa raideleveys on 1 524 millimetriä, kun Ruotsissa ja suuressa osassa Eurooppaa käytetään 1 435 millimetrin leveyttä. Ero estää tavarajunien suoran liikennöinnin maiden välillä ja tavaraa siirretään Tornion ja Haaparannan alueella junasta toiseen tai junakalustoa muutetaan toiselle raideleveydelle sopivaksi.
”Uutta rataa suunnitellaan pääosin nykyisen radan läheisyyteen ja osittain uudelle linjaukselle. Uusi ratayhteys mahdollistaisi sujuvammat kansainväliset kuljetukset ja vahvistaisi alueen logistisia yhteyksiä”, sanoo tiedotteessa Rail Nordica -hankkeen projektipäällikkö Outi Leuhtonen Väylävirastosta.



